Pakasaivo nähtynä pohjoispään etelärannalta.

Pakasaivon syvyys on n.60 metriä. Sitä ei ole koskaan perusteellisesti tutkittu. Peter Johansson julkaisemat artikkelit ovat tähän mennessä ainoat tieteelliset tutkimukset Pakasaivosta ja sen ympäristöstä. Artikkelit keskittyvät suurimmaksi osaksi selittämään mahdollisia Pakasaivon syntymekanismeja. Konkreettista materiaalia (näytteitä, mittauksia, valokuvia, videoita jne.) on vähän. Huhuja sukeltamisyrityksistä on, mutta kukaan ei ole niitä julkistanut. Tämä on ymmärrettävää, sillä sukeltaminen vaatisi luvan. Tosin sivuston www.luontoon.fi/pakasaivo mukaan saivojärviin saisi sukeltaa, jos ei kajoa mihinkään. Eri lähteistä saatu tieto vaikuttaa olevan ristiriitaista. Museoviraston sivulla (https://www.museovirasto.fi/fi/kulttuuriymparisto/arkeologinen-kulttuuriperinto/arkeologisen-kulttuuriperinnon-tutkimus/muinaisjaannosten-tutkimusluvat) todetaan: "Luvanvaraiseksi toiminnaksi katsotaan kajoavien menetelmien lisäksi myös kohteen systemaattinen dokumentointi kuvaamalla ja/tai mittaamalla." Mikä sitten on systemaattista dokumentointia, se ei käy viraston sivulta ilmi.

Sen lisäksi että sukeltamiseen liittyy laintulkinnallisia ongelmia, on sukeltaminen hankalaa, ellei jopa mahdotonta johtuen siitä että n.10 metrin syvyydessä veden rikkipitoisuus nousee ja vesi muuttuu pohjaa kohden hapettomaksi. Tämän aiheuttaa vesikerrosten välisen interaktion puuttuminen. Huhujen mukaan rikkivetypitoisuuden kasvu tekee sukeltamisen käytännössä mahdottomaksi. Pakasaivon syvyys ei ole sukeltajille ongelma.

Pakasaivon jyrkät seinämät ovat vaarallisia ja hauraita. Onnettomuuden mahdollisuus on suuri ja Pakasaivon ympäristössä liikkuessa on oltava valpas ja rauhallinen. Itse olen kerran pudonnut, mutta Jumalan armosta, selvisin naarmuilla. On muistettava että kivien ja muodostelmien tukevuutta on vaikea päätellä ulkomuodon perusteella.

Yksi ilmeisimmistä vaaroista Pakasaivossa on se että siellä olevaa metsää ei hoideta lainkaan, koska kyseessä on rauhoitetusta erämaa-alueesta. Puut kaatuilevat sinne tänne. Niitä ei merkitä eikä kaadeta etukäteen ihmisten suojelemiseksi. Kuka Pakasaivoon käy, sen on katsottava itse eteensä. Katso näitä kuvia:

Puu, jonka luonnonvoimat ovat katkaisseet keskeltä

Puu, joka on kaatunut polulle

Puu, joka on kaatumaisillaan

Puu, joka ei näytä olevan kovinkaan lujasti maassa kiinni

Joten ole varovainen ja muista, että liikut Pakasaivossa omalla vastuullasi. Jos keli on huono, ei kannata liikkua lainkaan, jos ei ole ihan pakko.

Vyörykeilat Pakasaivossa ovat erittäin vaikeita kuljettavia. Kivet liikkuvat kävelijän jalkojen alla ja pakottavat suunnittelemaan jokaisen askeleen.

Pakasaivossa on erittäin runsas kyykäärmepopulaatio. Ne voivat oleilla missä tahansa ja näyttävät liikkumattomina erehdyttävästi kuivilta oksilta. Käärmepakkaus on syytä pitää mukana ja muistettava että kännykkäverkko on heikko ja paikoitellen olematon, joitakin kuumia pisteitä (tai ainakin yhden palkin pisteitä) lukuunottamatta.

Käärmepopulaation runsaus selittyy suurella sammakkopopulaatiolla. Pakasaivoa ympäröiviä polkuja kulkiessa kuulee jatkuvasti sammakoiden hyppivän vihreissä tiheiköissä. Järven ympärys on seinämien vaikutuksesta kesällä erittäin kuuma ja kostea; siellä ei juurikaan tuule. Porojen vakioreitti näyttää kulkevan Pakasaivon eteläpäädystä pohjoispäätyyn. Talvella Pakasaivoon ei pääse lainkaan autolla, mutta sinne kulkee moottorikelkkareitti.

Moni näkee Pakasaivon yksinomaan pelottavana "lapin helvettinä", mutta vaikka sillä on kammottavakin puolensa, olen silti eri mieltä sen perimmäisestä luonteesta. Minusta se on yksi kauneimmista Jumalan luomuksista Suomessa. 30-40 metrin korkeuteen kohoavat kallioseinämät säteilevät kaikkivaltiaan Jumalan majesteettisuutta ja rauhaa. Pakasaivossa herää aamulla tunturipurojen kauniiseen solinaan. Järven pinta toimii peilinä, niin konkreettisesti kuin kuvainnoillisestikin. Se on kuin sielun peili. Mikään ei häiritse sitä, sillä kiviseinämät estävät tuulen pääsyn järvelle kaikista ilmansuunnista.

Perimätiedon kertomuksilla ja legendoilla on kuitenkin kiistaton vaikutuksensa Pakasaivolla kävijään. Nähdessäni aamulla tämän, pysähdyin hetkeksi:

Pakasaivossa syntyy voimakas vaikutelma tarkkailun alla olemisesta. Perimätiedon vaikutusta ei pysty kokonaan poistamaan.

Pakasaivon parkkipaikka-alueella oli aikaisemmin kota ja jonkinlainen kahvila/matkamuistomyymäläkota, mutta kahvilakota purettiin ja toinen kota myytiin vuonna 2016. Paikalla on yhä tulentekopaikka, puukota ja ulkokäymälä. Järveä ympäröi aikaisemmin kaksi puista näköalatasannetta, yksi etelässä ja toinen idässä, mutta itäinen näköalatasanne on purettu ilmeisen huonokuntoisuuden vuoksi. Niiden käyttöaste on varmaankin ollut oletettua pienempi, koska ne tarjoavat hyvin rajoitetun näkymän Pakasaivolle. Pakasaivo vetää kaikkea mikä sitä ympäröi alas järveen ja koko alue on jatkuvassa muutostilassa. Vanhat muodot sortuvat ja tippuvat alas järveen ja uusia muodostelmia syntyy. Pakasaivo näyttää joka vuosi hieman erilaiselta. Näköalatasanteiden pystytys on ollut ymmärrettävä ratkaisu, mutta yhtä luonnollista on kävijöiden halu kulkea omia polkujaan mielenkiintonsa tyydyttämiseksi.

Riskit ovat ilmiselviä ja niitä on paljon.